17.8.2013

TOIVEPOSTAUS: Kaksi lasta ja pieni ikäero = katastrofi?

Minulta on toivottu muutamaan otteeseen postausta, jossa kerron arjesta kahden pienen lapsen kanssa ja siitä, miten pieni ikäero (10kk 3vko) helpottaa tai hankaloittaa elämää. Mulla ei ollut etukäteen juurikaan odotuksia arjesta kahden lapsen kanssa. Toki tiesin, että kaikki tulee olemaan tosi paljon raskaampaa ja hommaa on vähintäänkin tuplasti, mutten jaksanut stressata asiasta, koska sillä tuskin olisi ainakaan mitään positiivia vaikutuksia ollut. Mua varoiteltiin, että meillä tulee olemaan varmasti tosi raskasta, mutta mun mielestä siitäkin selviää, kunhan asennoituu oikein. Itse me olemme kuitenkin tehneet päätöksen kahdesta lapsesta pienellä ikäerolla, joten tiesimme suurin piirtein mitä odottaa ja olimme varautuneet siihen.

Isla oli vajaan kolmen kuukauden ikäinen, kun testiin ilmestyi kaksi viivaa. Siinä vaiheessa mielessäni kävi ajatus, että entä jos emme selviäkään, entä jos en jaksakaan hoitaa kahta niin pientä lasta? Ajatus väistyi kuitenkin nopeasti taka-alalle, sillä tieto toisesta lapsesta oli ihana uutinen, tätähän me oltiin toivottu. Mä tiesin, etten joudu hoitamaan lapsia yksin, sillä onhan heillä myös osallistuva isä, joka hoitaa niin paljon kun vaan töiltään ehtii. Kun toinen lapsi alkoi olemaan haaveissa, ei meillä ollut vielä hajuakaan siitä, millainen meidän likka tulee olemaan luonteeltaan. Mikäli olisin tiennyt, että tuo alle metrin mittainen perii luonteen äidiltään ollen tulta ja tappuraa, olisimme miettineet ehkä hetken pidempään toista lasta, mutta lopputulos olisi varmastikin ollut sama.




Milon syntyessä Isla oli alle yhdentoista kuukauden ikäinen, eikä kävellyt vielä muutamaa askelta enempää. Koska likka ei ollut vielä vuottakaan, kaikessa joutui (ja joutuu edelleenkin) auttamaan. Pukeminen, syöminen, vessassa käynti ynnä muut vaativat apua ja tilanne on sama edelleenkin. Kuten mainitsin, Isla käveli vain muutaman askeleen, kun lähdin sairaalaan, mutta sieltä kotiuduttuani mökiltä palasi tyttö, joka yritti hurjasti ja oli alkanut kävelemään pidempiä matkoja - huikea muutos oli tapahtunut kolmessa päivässä! Pelkäsin taantumista jo opituissa asioissa, sillä olin kuullut, kuinka paljon lapsi voi taantua pienemmän sisaruksen synnyttyä saadakseen huomiota. Näin meillä ei onneksi käynyt missään vaiheessa.

Meidän arki lähti rullaamaan yllättävän helposti, vaikka sitä alkuun hieman jännitinkin. Milo nukkui kuitenkin suurimman osan vuorokaudesta, ollen hereillä ehkä tunnin tai kaksi ja loput 23-24 tuntia sitten nukuttiin. Isla suhtautui veljeensä uteliaasti, mutta pieni mustasukkaisuuskin alkoi nostamaan päätään. Sain koko ajan olla silmät selässä, sillä likka yritti purra pikkuveljeään, raapia, tökkiä, varastaa tuttia ja niin edelleen. Isla huomasi, että kun Milo syö, mä olen melkeinpä sidottu yhteen paikkaan ja silloin voi tehdä kaikkea kiellettyä. Noh, nopeasti sitä oppi imettämään vaikka juosten :D Ensimmäisen kuukauden ajan mustasukkaisuus oli pahinta, vaikka ei Isla kyllä ollut mitenkään sairaalloisen mustasukkainen. Kuukauden jälkeen tilanne alkoi tasoittumaan ja Isla alkoi osoittamaan veljelleen hellyyttä. Nykyään Isla käy halaamassa ja silittelemässä Miloa varmaan kymmeniä kertoja päivässä, vaikka kyllä sitä tuttia edelleenkin varastellaan ja toisinaan lyödään kädellä tai leluilla. Isla myös antaa veljelleen hellyyttä toisinaan hieman kovakouraisesti, sillä eihän noin pieni vielä oikein osaa hallita omaa voimankäyttöään.


Ajankäyttöä olen joutunut suunnittelemaan aika tarkasti, sillä viime aikoina Miika on tehnyt tosi pitkää päivää töissä ja mä olen lasten kanssa aamulla heräämisestä yöunille menoon asti itsekseen. Yleensä sattuu vielä niin, että Milo haluaa olla hereillä ja vaatii viihdytystä Islan päikkäreiden aikaan, joten kotihommia ei silloin saa tehtyä. Ennen mä tein kotihommat Islan päiväunien aikaan, nykyään joudun tekemään ne, kun Isla tai molemmat lapset ovat hereillä. Toisinaan lahkeessa roikkuu yksi karjuva lapsi ja toinen huutaa sitterissä, mutta mun mielestä tekee ihan hyvää noillekin oppia, ettei sitä huomiota välttämättä saa sillä sekunnilla, jos mulla on jotain tärkeää tekemistä (siis kun lapsilla ei oo mikään hengenhätä). Onneksi Milokin viihtyy nykyään jo sitterissä vähän pidempiä aikoja seuraillen Islan touhottamista ja Islakin käy veljeään kiikuttamassa ja halailemassa aina välillä.

Meidän päivät on aamusta lähtien aina aika hektisiä, sillä kummatkin muksut herää samaan aikaan ja vaipan vaihdot, syötöt ym. on kaikki suunnilleen samoihin aikoihin. Nyt kun tätä kahden lapsen arkea on pyörittänyt vajaan kolmen kuukauden verran, on oppinut tekemään oikeasti montaa asiaa samaan aikaan. Ei ole lainkaan tavatonta, että syötän kummatkin lapset yhtä aikaa ja samalla yritän lappaa vielä itselleni ruokaa suuhun. Alussa en ehtinyt/muistanut syödä kunnolla päivän aikana, kun tuntui, että lapset pitävät mut koko ajan kiireisenä ja lepohetkiä ei muutenkaan päivään sisältynyt. Nykyään asiat on oppinut hoitamaan niin, että itsekin muistaa syödä. Lepohetkiä päivän aikana saattaa olla hyvällä tuurilla kaksi, jos kummatkin muksut nukkuu samaan aikaan. Mikäli Milo valvoo Islan päikkäreiden aikaan, on ensimmäinen lepohetki yhdeksän aikaan illalla, mutta siihenkin tottuu :) Mä olen luonteeltani äärimmäisen laiska ihminen ja jättäisin kaikki kotityöt tekemättä, mikäli se vain olisi mahdollista (okei okei, luistaisin kaikesta muustakin). Kahden lapsen myötä sitä on oppinut, että kotihommat, ruuanlaitto ym. pitää hoitaa heti, kun siihen vain pienikin sopiva sauma löytyy. Usein kun ruokaakin joutuu tekemään samaan aikaan, kun yksi karjuu sitterissä ja toinen viipottaa ympäri kämppää tekemässä kaikkea kiellettyä.


Mä olen yllättynyt siitä, miten läheisiä nuo kaksi lasta tuntuvat olevan toisilleen jo alle kolmen kuukauden tuttavuuden jälkeen. Kun Milo huutaa, on Isla ensimmäisenä katsomassa, mikä veikalla on hätänä. Vaikka Isla varastaakin veljeltään tuttia, yritetään sitä myös laittaa suuhun huudon hiljentämiseksi (välillä se tosin eksyy nenään tai silmään ;)). Isla haluaa halata veljeä sanomalla samalla "aaaaai", myös silittely on tärkeä osa hellyydenosoituksia. Milo tuntuu hymyilevän ja höpöttelevän eniten juuri isosiskolleen. Me vanhemmat saadaan ilveillä ja hassutella vaikka kuinka paljon, ennen kuin saadaan palkinnoksi edes pieni hymy. Islan ei tarvitse kuin ilmestyä sitterin viereen, niin johan alkaa jätkän naama loistamaan kun naanatalin aurinko :) Mä toivon, että tulevaisuudessa noista kahdesta tulis toisilleen läheiset, vaikka tiedän myös, että tulevaisuuteen mahtuu paljon huutoa, tappelua, toisen tekemisistä rollimista ja ties mitä muuta :) Innolla odotan aikaa, jolloin Milokin alkaa alkaa leikkimään Islan kanssa ja lapsista on oikeasti enemmän seuraa toisilleen, olipa se sitten vaikka leluista tappelemista :D

Vaikka nää kuluneet kolme kuukautta on olleet tosi raskaita, on ne samaan aikaan olleet myös elämäni parhaimpia ja tärkeimpiä. En vaihtaisi hetkeäkään pois, en edes niitä kaikista kurjimpia päiviä, kun kumpikin tuntuu vain kiukuttelevan, vaativan huomiota samaan aikaan ja mikään muukaan ei tunnu onnistuvan. Aika kultaa muistot ja veikkaan, että muutaman vuoden päästä en enää edes muista niitä keljumaisia päiviä, kun maailma tuntui olevan mua vastaan. Vaikka kaksi pientä lasta ovatkin vaatineet joustamista, asioiden laittamista tärkeys- ja kiireellisyysjärjestykseen, uuden opettelua ja pitkää pinnaa, mä en voisi olla tyytyväisempi meidän päätökseen! Mä olen saanut kaksi maailman rakkainta ja ihaninta lasta, kyllä ne kaikki väsymysitkut on olleet ehdottomasti sen arvoisia!

Onko muilla lapsia pienellä ikäerolla? Olisitteko tehneet toisin näin jälkikäteen ajateltuna? Entäs te yhden lapsen vanhemmat, onko haaveissa toinen vai riittääkö yksi? 
Mikä mielestänne on sopivin ikäero lapsille?

P.S. Pahoittelen kilometrin mittaista tekstiä! Tätä ei vaan saanut kirjoitettua lyhyemmin ;) 
Toivottavasti edes joku jaksoi lukea!



37 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus! Tätä blogia on kiva seurata ja tulen päivittäin katsomaan että onko nyt joku uusi postaus tullut! :P ..Olette ihana perhe ja nuo lapset ovat suloisia!

    VastaaPoista
  2. Ihana teksti ja suloisia kuvia :) Me haluttas kans toinen lapsi pienellä ikäerolla, mutta viellä ei oo tärppi käyny. No onneks ollaan vielä nuoria niin ei oo mikään kiirekkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikäeroonhan ei hirveämmin itse voi vaikuttaa, vaikka olenkin lukenut, että raskautuminen on helpompaa vuoden ajan synnytyksestä :) Toivottavasti teillä tärppäis pian!

      Poista
    2. Tuohan nyt toki riippuu, imettääkö vai ei jne. Itse imetän vielä (lapsi lähemmäs vuoden) eikä menkatkaan ole alkaneet. Ei tässä siis pahemmin taida olla mahdollisuuksia raskautumiseen ihan vielä. :P

      Poista
    3. Mutta eihän imettäminenkään suojaa sataprosenttisesti ;) Mä en imettänyt Islaa laisinkaan, koska likka ei vaan yksinkertaisesti hoksannut sitä taitoa. Mulla menkkoja ei tullut yksiäkään, ennen kuin olin uudestaan raskaana :)

      Poista
  3. Meillä ikäeroa 1v 2kk ja näin kuukausi vauvan syntymän jälkeen olen ainakin ihan tyytyväinen ikäeroon. Toki esim. illat on välillä yksin haastavia jos vauva on rinnalla koko illan ja esikoinen huutaa lisämaitoa makkarista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkään ei oo lapsilla iso ikäero :) Välillä tulee hetkiä, kun tuntuu, että muutama lisäkäsipari ei olisi pahitteeksi, mutta kyllä niistäkin hetkistä selviää.

      Poista
  4. Olipa kiva kun kirjotit tästä aiheesta! Täällä hirvee vauvakuume päällä, mutta vähän ristiriitaiset ajatukset vielä kuitenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvakuume on TODELLA petollista ;) Totta kai Sampo tarvii pikkusiskon tai -veikan!

      Poista
    2. No niin tarviiiii, ja tahtoisin kyllä pienellä ikäerolla, mutta sitten toisaalta mun takaraivosssa aina kummittelee ajatus siitä mustasukkaisuudesta. En raski viedä tuolta mammanpojalta kaikkea huomiota vielä! :D Mutta toisaalta, olishan sellanen pieni nyytti aika ihana........... :)

      Poista
    3. Ja Sampokin on niin pieni, että ei se enää myöhemmin muista aikaa ennen pienempää sisarusta ;)

      Poista
  5. Isla on aivan äitinsä näköinen! :) ..Tätä oli mukava lukea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää, miten eri tavalla ihmiset näkeekään sen, että näyttääkö lapsi enemmän isältään vai äidiltään. Kaikki tuntuu sanovan, että Isla on ihan Miikan kopio, mutta toki ihmiset kiinnittävät eri asioihin huomiota :)

      Poista
  6. Sillonkun meidän likka syntyi mielessä oli ajatus että ehkä meille riittää tämä yksi vaikka olen aina haaveillu suurperheestä. Ei siksi että olis ollut rankkaa, päinvastoin. Tyttö on ollut maailman kiltein ja helpoin lapsi, mutta silloin halusin vaan ettei huomiota joudu jakamaan :D Likalla on ikää nyt reilu 8kk ja vauvakuume on ollut ainakin 5kk jo :D
    1,5 vuotta olis ihanteellinen ikäero mutta meillä se ei taida käydä toteen :/
    Pari vuotta on taas mielestäni jo liikaa. Siis nimenomaan meidän mielestä 2v on iso ikäero kun taas toisille se on ihan sopiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle vauvakuume iski jo heti pari viikkoa Islan syntymän jälkeen, pähkähullua! :D No mut hullua tai ei, niin ei mua kyllä kaduta pätkääkään. Kaks vuotta tuntuu olevan tosi yleinen ikäero, iskeeköhän kaikille vauvakuume siinä vaiheessa, kun edellinen täyttää vuoden? :D

      Poista
  7. Meillä on ikäeroa lapsilla 1v1kk ja mä olen kokenut sen kyllä hyvänä! Nyt pienempi on jo pian 5kk eli ehkä alkais helpottaa(tai sit ei). Mä oon sitä mieltä et kaikkeen tottuu. Ja hyviä puolia o pienessä ikäerossa paaaaljon enemmän kun huonoja. Mun mielest se on kivaa kun esikoinen joutuu niin pienestä jo jakamaan huomion eikä kaikkea saa heti. Eikä esikoinen muista millasta oli ilman pikkusisarusta.

    Meillä kans isosisko paijaa pikkusiskoa ja antaa pusuja ja laittaa tuttia suuhun. Meilläkin usein tutti menee silmään;)

    Meillä esikoinen kyl hyvin ottanut pikkusiskon vastaan, ainoastaan välil harmttaa kun esikoinen ei saa tuttipullloa enää paitsi siakon jämät, niin jos sisko juokin kaiken maidon:) kun aloitettiin kiinteät niin kun katseen käänsi hetkeks pois niin esikoinen oli syöttämästä pikkusta:D ja onpa antanut riisimuroa ja maissinaksuakin. Pitäis olla silmät selässäkin:)

    Tsemppiä vauva-arkeen, kyllä me tästä selvitään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä pienessä ikäerossa on paljon hyviä puolia, mutta joku toinen voi olla asiasta eri mieltä. Kyllähän se on aika rankkaa, kun kumpikin on vielä täysin autettavia, mutta mä toivon, että pienestä ikäerosta on tulevaisuudessa hyötyä sisarusten kesken :) Me otettiin Islalta pullo ja tutti pois vajaan kymmenen kuukauden iässä ihan tarkoituksella, jottei sitten tarviis pikkuveljen tuttien ja pullojen perään haikailla. Vaikka tuttia ja pulloa toisinaan varastellaankin, ei ne ole onneksi pahemmin suuhun eksyneet. Tsemppiä myös sinne!

      Poista
  8. Meillä poika tosiaan sen 1v2vkoa vanhna ja mulla helisee päässä pelkkä ajatuskin että ois tässä vielä pieni vauva lisänä :D Varsinkin jos ois kun tää tyyppi joka roikku ekan 3kk tissillä 20min välein päivisin.. :o Ja vauvanahan tuo ei päivällä nukkunut missään muualla kun sylissä niin olin ite ihan poikki. Vielä on tuoreessa muistissa se väsymys mikä silloin oli ;D
    Vauvakuume rupee pikkuhiljaa nostmaan päätään täälläkin,mutta saan sen aina puhuttua pois koska tunnen itseni niin hyvin että tiedän etten jaksaisi! Siitä nostankin sulle hattua toooodella korkeelle,että jaksat kahden pienen kanssa!:)
    Me ollaan mietitty että sitten kun poika on 2v niin alotettais yrittämään toista.(Mies olis halunnu heti perään toisen)Tätä poikaa tehtailtiin 1v3kk joten nähtäväksi jää sitten minkälainen se ikäero tulis olemaan. Ideana tässä on se,ettei oo tuttia,vaippoja ja että osaa pukea/syödä itse. Välillä oon hoitanu veljenpoikaa ja tätä meidän riiviötä samaan aikaan (ikäero 2v) niin huhhuijaa mitä menoa ja meininkiä!
    Sitäpaitsi en halua olla raskaana :P Onneks ei ole aika kullannut siitä muistoja,koska se oli kyllä melkosen pitkä ja puuduttava aika!:D
    Mulla on varmaan muutenkin näitten ikäerojen kanssa kotoa peritty mielipide; isosiskon kanssa 15v ikäeroa ja veljen kanssa 8v! Miehellä taas on niin että kaikilla sisaruksilla on alle 2v ikäeroa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milokin on ollut aika paljon sylivauva ja toisinaan on päiviä, jolloin muualla ei viihdytä lainkaan. Mut onneks niistäkin päivistä selviää, vaikka välillä syli meinaa olla aika täynnä, kun kummatkin lapset haluavat syliin samaan aikaan :D Ihailtavaa, että pystyt puhumaan itsellesi järkeä! Mä yritin samaa, mutta ei ihan onnistunu... Tietty kaikki on paljon helpompaa, kun toinen lapsi on jo isompi, mutta toisaalta taas on ihanaa, kun pienellä ikäerolla olevista lapsista on paljon seuraa toisilleen. Mun ikäero siskoon on 10 vuotta ja veljiin 15 ja 17 vuotta, niin en oo ikinä ite saanu kokee sitä, minkälaista ois, jos ois sisarus pienellä ikäerolla. Onneks äidillä oli aina saman ikäisiä hoitolapsia! :)

      Poista
  9. Tätä oli tosi kiva lukea! Eikä ollut yhtään liian pitkä. ;)

    Meidän Nella on nyt 1v, täytti 8.8. Vielä ei ole haaveissa toista, mutta ehdottomasti joskus. Ollaan puhuttu, että 2,5-3v voisi olla sopiva ikäero. Mulla ja mun veljellä on 3v ikäeroa ja se on ollut tosi hyvä! Pienenä oli seuraa ja nyt ollaan superläheisiä. Isompi ikäero kumminkin olisi mielestäni jo liikaa, kun sitten alkaa olla niin eri leikit.

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus! Mulla on vaa yks lapsi ja se riittääkin ainakin toistaiseksi :) VAIKKA vauvakuumetta taaskin on :D en oo sillai nii hirveesti miettiny tuota vauva-asiaa, mutta vielä en haluaisi mutta kuitenkin ennen kuin Hugo täyttää 3v olis kiva! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luulin ensin, että yks riittää, mut ei :D

      Poista
  11. Todellakin Respectit sulle. Kaikissa ikäeroissa on omat hankaluutensa joten ihan miten vaan lapset tuleekaan niin aina kahdessa on enemmän työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotkut sanoo, että siinä se kaks menee, missä yksikin, mutta mä olen kyllä asiasta aikalailla eri mieltä :D

      Poista
  12. Tosi mielenkiintoista lukea miten sujuu kahden pienen kanssa. Ja kommenttejakin oli kertynyt niin hyvin, että sai lisää luettavaa :)

    VastaaPoista
  13. Ihan huippua, että löysin sun blogin!
    Meillä on 9kk ikäinen tytsy ja tammikuussa syntyy hänelle pikkuveli. Eli vuoden ikäerolla mennään.
    Jään seuraamaan sun ihanaa blogia, jos vaikka osaisin ennakoida paremmin tulevaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että löysit blogini ja siitä on ollut hyötyä!

      Poista
  14. Kiinnostavaa luettavaa. meille syntyi vko sitten pikku prinsessa. isoveikalla ikää 1v2kk. Päivät on ollut huudontäyteisiä aamusta iltaan vaikka kuinka yrittää antaa esikoiselle huomiota. tuntuu ettei mikään kelpaa. saa auttaa kotiaskareissa ja katsella kun vauvaa hoidetaan, mutta ei tunnu paljoa kiinnostavan. ainut millä saa hetken rauhan on pikkukakkonen. mitenkä teillä se esikoinen viihtyy? vinkkejä vastaan vai auttaako aika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkusisko on varmasti suuren suuri muutos isoveljen elämässä, hän kun ei vielä oikein osaa käsittää, että kuka tuo tyyppi on, mistä se on tullut ja minkä ihmeen takia se on täällä viemässä osan hänen saamastaan huomiosta. Meillä mustasukkaisuus on toistaiseksi jäänyt varsin vähäiseksi, vaikka sitä kovin pelkäsinkin, onneksi. Isla vaatii paljon huomiota ja toisinaan likalle pitää muistaa antaa sitä omaa aikaa ja yhteistä tekemistä ilman, että pikkuveli on edes lähettyvillä. Sun pitää olla vain kärsivällinen ja muistaa, kuinka iso elämänmuutos pikkusiskon syntymä on ollut teille, mutta myös esikoiselle, kyllä se ajan kanssa helpottaa :) Tsemppiä!

      Poista
  15. Toivon todella että aika auttaisi :) omaan aika lyhyen pinnan ja olen koittanut keksiä keinoja millä pysyä viilipyttynä. Yleensä pieni tauko toisessa huoneessa auttaa. Eilen oli tosin ihana erikoinen tilanne, kun isoveikka meni antamaan suukon pikkusiskon poskelle ;) jospa näitä arjen pieniä ihanuuksia lisääntyisi ajan myötä. Niitä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma jaksaminen on myös tosi tärkeää ja kannattaa mahdollisuuksien puitteissa ottaa vähän omaa aikaa ja käydä vaikka lenkillä, lakata kynnet tai jotain muuta. Ei sen tarvitse olla mitään isoa, mutta oma pieni hetki auttaa tosi paljon jaksamaan :)

      Poista
  16. Kiitos tästä postauksesta! Etsin juuri tietoa vuoden ikäerosta sisaruksilla ja päädyin tänne blogiin. Ihanaa että joku on "selvinnyt hengissä". Oma kakkonen vielä mahassa ja esikoinen täyttää laskettuna aikana 11kk :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä selviää hengissä, kunhan asennoituu oikein ja tiedostaa sen, että kahdessa on todellakin enemmän hommaa, kuin yhdessä :) Pinna on usein kireällä, mutta vastapainoksi on paljon niitä hetkiä, kun on onnellinen nykyiseen elämäntilanteeseen ja ei haluaisi vaihtaa päivääkään pois. Tsemppiä teille, kyllä se hyvin menee! :)

      Poista
  17. Päädyin tänne googlen kautta ja olipa liikuttava kirjoitus. :') Ihan silmät kostui kun tätä luki. Kaikkea ihanaa elämäänne. :)

    VastaaPoista

Mukavaa, jos viitsit jättää jonkinlaisen kommentin, arvostan sitä suuresti!